Sinussa on kauneutta

Kauneutta on monenlaista; joku pitää laihuutta kauniina, joku puolestaan pitää muodikkaista vaatteista, ne ovat hyvännäköiset ja se tekee niistä kauniit. Yleensä moni pitää lihaksikasta vartaloa ihanteellisena. Joku pitää luontoa kauniina ja aika harva sitä vastaan voikaan väittää.

Itse en juurikaan välitä onko ihminen laiha vai lihava. Voin suoralta kädeltä sanoa, että lihaksikas kroppa ei ole se mitä uimareissa pidän kauniina. Muoti on minulle enemmän kirosana kuin kauneuden ilmentymä. Luonto on mielestäni kaunis mutta oikea kauneus on mielestäni kaukana kaikista näistä.

”Liike. Sen voi herättää eloon katsomalla asioita uusin silmin", kertoo automainos. Minun mielestäni lause ei liity mitenkään autoihin mutta kauneuteen se liittyy erittäin paljon. Liike on mielestäni kaunista.

On kaunista, kun tanssija liikkuu musiikin tahtiin. On jotain maagista, kuinka hän kykenee muodostamaan eri ruumiinosistaan kauneuden peilejä.  Lihaksikas täydellisen vartalon omaava voimistelija suorittaa haastavan liikesarjan ja koko katsomo taputtaa kannustuksia. En pidä kauniina hänen vartaloa, enkä yleisön antamaa suosiota, vaan liikettä jonka voimistelija suorittaa. Se on jotain elämää suurempaa.

Hitusen ylipainoinen uimari ui perhosuintia. Potku ajoittuu väärään aikaan ja näyttää siltä, että eteneminen vaatii kaiken kapasiteetin mikä uimarista lähtee. Uimarista ei varmastikaan tunnu kovinkaan ihanalta, paitsi tietenkin jos sattuu tykkäämään kivusta. Liike on kuitenkin omalla tavallaan kaunis. Uimari käyttää kehoaan keinoilla joita kukaan ei voi sataprosenttisesti jäljitellä. Hän liikkuu omin avuin. Hän on yhtä ympäristönsä kanssa. Hän on kaunis.

Alle kouluikänen lapsi oppii uimaan. Hänen potkunsa aikana jalat menevät vielä vähän koukkuun ja pinnalta katsottuna näyttää siltä kuin lapsi olisi hukkumassa veteen. Veden alta katsottuna näkyy jotain aivan muuta. Liike ei ole oikeaoppinen, mutta se on kaunis, sillä lapsi tekee jotain mitä ei ole aiemmin tehnyt. Hän luo uusia liikemalleja itselleen. Hän luo kauneutta.

Yhdenlaista kauneutta on sekin kun lapsi nostaa päänsä pinnalle ja hänen kasvoillaan syttyy vilpittömin hymy mitä maailmasta löytyy.  Kauneus on katsojan silmissä, sanotaan. Minun silmäni ovat täynnä vettä.

Yksi kauneimmista asioista mitä tiedän, on Ed Moses uimassa rintauintia. Se liike. Se on jotain mitä ei voi sanoin kuvata. Tässä on  Pala taivasta teillekin.

Kauneus on katoavaista. Ei minun kauneuteni. Niin kauan kuin maanpäällä on yksikin elävä olento, on liikettä. Liike jatkuu ja kehittyy. Liike on aina erilaista. Ehkä juuri se tekee siitä niin kauniin. Jokainen voi liikkellä ilmaista itseään. Jokaisen liike on erilaista ja ainutlaatuista. Jokaisen liike on kaunista.

Menkää siis ihmiset tekemään kauneutta. Älkää hävetkö liikettänne, tehkää siitä ainutlaatuista. Liikkukaa ja olkaa kauniita.

Jos kuitenkin maailma loppuu joskus, niin lopetetaan se tanssimalla! Eppu Normaali- Maailma loppuu neekerikylässä

Mitä isommat edellä, sitä pienemmät perässä!

Olin katsomassa jääkiekkoseuran D-junnejen peliä. Pelissä pelasivat siis 13 vuotiaat lapset. Aluksi kiinnitin huomiota seuraani katsomossa. Oli pelaavien junnujen äitejä ja isiä. Vieressäni oli aluksi nainen joka kommentoi kaikkea mikä pelissä meni vikaan. Hän tuhahteli itsekseen ja haukkui pelin ihan lyttyyn. Toisella puolellani oli mies joka kommentoi myös kärkkäästi ja harmitteli kun pojat pelasivat niin huonosti. Toisella puoliajalla viereeni tuli nainen joka ei selvästikään tiennyt mitään jääkiekosta hän huusi koko ajan ”maali maali, hyvä hyvä” ja kaikki ”lätkä ammattilaisvanhemmat” katsoivat sivusta ”kuka hullu tuo on”. Kuitenkin naisen kannustus oli koko ajan positiivista ja toivoa luovaa. Toisella puolellani oli mies joka haukkui joukkueen maalivahdin aivan lyttyyn ja sanoi lopuksi vaimolleen ”en kestä katsoa kun tuo maalivahti pelaa niin huonosti” ja sitten mies poistui paikalta.

Poikien peli oli vaihtelevaa tasoltaan. Mielestäni pojat pelasivat kuin apinoiden aikuisia. Hienoja syöttöjä ja maaleja yritettiin. Ikävä kyllä ne hienot temput tulevat taidon kanssa ja se vielä puuttui. Toinen asia mitä apinoitiin aikuisilta oli aggressiivisuus. Noin puolet ajasta ainakin joku istui jäähyaitiossa kampituksesta tai koukkaamisesta. Myös pieniä kärhämiä vihellyksen jälkeen tapahtui, kun puolustajan oli pakko vähän käydä tönäisemässä vastustajan hyökkääjää. Ihan niin kuin  aikuiset pelaavat. On pakko myöntää että minua etoi tämä touhu. Omassa urheilumaailmankuvassani ei ole tilaa tällaiselle aggressiivisuudelle. Ei aikuisten eikä etenkään lasten maailmassa.

Väkivallan näkyminen aikuisten urheilussa on tuonut penkkiurheiluun uuden kulttuurin. On ihmisiä jotka tulevat katsomaan tappeluita. (Lakka 2012). Katsomossa nuoret ja nuoret aikuiset hyväksyvät yleisemmin väkivaltaiset toimintatavat (Silvenius-Voutilainen 2007, 69). Kun aikuisten asenne on tämä, niin tietenkin lapset ja nuoret, jotka katsovat idoleitaan kuin jumalia, ottavat tästä mallia.

Jos aikuisten toimintaan ei voida puuttua, niin lasten ja nuorten toimintaan pitäisi puuttua tiukasti. Niiden ainoiden aikuisten, jotka lasten ja nuorten toiminnassa ovat läsnä eli tuomareiden, valmentajien ja vanhempien, tehtävä olisi näyttää esimerkkiä ja laittaa tällaiset ylilyönnit kuriin.  Valmentajan rooli on ensisijaisen tärkeä lasten ja nuorten arvojen kehittymisessä(Sulén 2008, 25). Hänen esimerkillä voidaan pitää ei toivottu käyttäytyminen poissa. Valmentaja luo pelisäännöt pelikentälle ja näin ohjaa oikeisiin arvoihin. (Rommi 2002, 63)

Lakka, P. 6.9.2012. Kukkahattuilu vai kaukaloväkivalta? Osoitteessa: http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Kolumnit/2012/09/06/Kukkahattuilu+vai+kaukalov%C3%A4kivalta/2012214042291/68

 Sivenius, A, Voutilainen, M. 2007. KATSOJIEN ASENNOITUMINEN JÄÄKIEKON AGGRESSIIVISEEN PELITYYLIIN JA SÄÄNTÖRIKKEIDEN HYVÄKSYMISEEN. Jyväskylän yliopisto. Osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9671/URN_NBN_fi_jyu-2007452.pdf?sequence=1

Rommi, T. 2002. NUORTEN SALIBANDYN PELAAJIEN VALLITSEVAT ARVOTERI PELITILANTEISSA. Jyväskylän yliopisto. Osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9428/G0000103.pdf?sequence=1

Sulén, L. 2008. KILPAURHEILUN MERKITYKSIÄ NUOREN KASVULLE. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Osoitteessa: http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/2674/2008_sulen_laura.pdf?sequence=1

Urheiluseura kehityksen keskiössä

Olen valmentanut seurassa, jossa valmentajina on 16-vuotiaita lapsia jotka ovat juuri lopettaneet oman urheilu-uransa. Heille ei anneta mitään koulutusta ja pahimmassa tapauksessa heitetään oma ryhmä saman tien valmennettavaksi. Minkälainen lähtökohta tämä on? Ymmärrän tietenkin sen, että seuratyöhön on haastava saada työntekijöitä. Mistähän tämä johtuu? Olisiko kuitenkin järkevää että urheiluseuroilla olisi jonkinlainen sisäinen koulutusjärjestelmä? Tämä järjestelmä mahdollistaisi valmennustaidon kehittymisen lisäksi sen, että seurassa olisi jatkossakin valmentajia.  Olisiko Problem Based Learning eli ongelmalähtöinen oppiminen ratkaisu tähän ongelmaan?

Meidän opiskelutyylimme eli PBL:n syvin olemus perustuu kyselemiseen. Miksi asiat ovat näin? Mistä haluan tietää? Ei mennäkään vanhan tietopohjan turvin eteenpäin, vaan pyritään luomaan jotain uutta ja nykyaikaista vanhoista tietopohjista. Tutkimustulokset todistavat että PBL:llä opiskelevat oppilaat pärjäävät paremmin käytännön työn ongelmia kohdattaessa (Savery 2006, 10).

Myös urheilussa tapahtuu jatkuvasti muutosta ja kehittymistä.  Kun vanhoja oppeja ja ajatusmaailmoja kyseenalaistetaan, syntyy uutta nykyaikaista tietoa.  Näin myös itse oppi kehittyy, ei pelkästään oppija. Valmentajien täytyy olla valmiita kehittämään myös itse lajia siinä missä itseäänkin.

Olisiko PBL ratkaisuna myös urheiluseurojen sisäiseen koulutukseen ja viestintään? Pienryhmissä tapahtuva säännöllinen valmennustiedon etsiminen ja sen jakaminen ryhmän jäsenille olisi valmennustaitoa kehittävää. Vanhemmat valmentajat oppisivat uutta ja kehittäisivät siten omia taitojaan. Nuoremmat valmentajat taas saisivat pohjatietoa ja kokemusta siitä, miten asiat tulee tehdä. Nykyisiltä urheiluseuroilta puuttuu tällainen kehittymisen järjestelmä. Tämän takia jokainen sooloilee oman mielensä mukaan eikä valmennustaito kehity.

Tiedon jakaminen on tärkeä osa kehittyvien organisaatioiden toimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että löydettäessä organisaatiota kehittävää tietoa se jaettaisiin tiimeissä eteenpäin. (Dimitris-Hannes-Dejan-Fredrik 2008, 34). Tiimityöskentelyn tyyli mahdollistaisi myös seuran sisäisen viestinnän nopeasti. Kun jokaisessa tutoriaaliryhmässä olisi ylemmästä tutoriaaliryhmästä jäsen, viestintä menisi hierarkkisesti ylhäältä alas ja alhaalta ylös joka kokoontumisen yhteydessä.

 Uimaseuran PBL- ja tiimi-toiminta malli

Lähteet

Savery, J. 5.22.2006. Overview of Problem-based Learning: Definitions and Distinctions. Osoitteessa: http://docs.lib.purdue.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1002&context=ijpbl&sei-redir=1&referer=http%3A%2F%2Fscholar.google.fi%2Fscholar%3Fstart%3D0%26q%3DInquiry-based%2Blearning%26hl%3Dfi%26as_sdt%3D0%2C5%26as_vis%3D1#search=%22Inquiry-based%20learning%22

Dimitris, A, Hannes, A, Dejan, K, Fredrik, S. 2008. Teamwork och det nya ledarskapet – en begrenppsanalogi. Lunds universitet. Osoitteessa: http://lup.lub.lu.se/luur/download?func=downloadFile&recordOId=1346886&fileOId=2435062

Ensin on käytävä pohjalla ennekuin voi nousta huipulle

Koulu alkoi huonolla motivaatiolla. Tiedonhakuihini keskittymiseni oli todella surkeaa. Tässä veneessä oli kaksi suurta reikää. Kun valmentaa kahta uintiryhmää ja lisäksi ohjaa neljää uimakouluryhmää, aikaa tiedonhakuun ei jää paljoa. Silloin kun aikaa on, sen kuluttaa mielummin johonkin muuhun kuin niihin työ- tai kouluhommiin.

Minä rakastan valmentamista ja uinninopettamista. Lisäksi rakastan koulunkäyntiäkin. Se on kuin unelmien täyttymys. Jossain on vika, jos työtään rakastava ihminen väsyy sen tekemiseen ja uskoo oma tasonsa tippuvan. Ei kukaan jaksa tehdä määräänsä enempää työtä, vaikka se olisi kuinka mukavaa tahansa.

Silti suomalainen vapaaehtoinen seuratyö perustu juuri tähän. Ihmiset, jotka tekevät leipätyötään jossain muualla tulevat illaksi valmentamaan. Miten he voivat jaksaa päivästä toiseen tehdä laadukasta työtä lasten ja nuorten parissa? Vastaus: eivät he jaksakaan. Pikkuhiljaa motivaatio hiipuu parhaimmillakin ja lopulta oma osaaminen ei kehity ja kehityksen pyörä pysähtyy.

Miten seuratyöstä sitten saisi vähemmän kuormittavaa? Parhainta tietenkin olisi, että seuroilla olisi päätoimiset ammattivalmentajat. Tämä ratkaisu kuitenkin on aika kallis. Seuran taloudellinen järjestelmä pitäisi olla todella hyvin organisoitu. Siksi ammattivalmentajien käyttö on vielä utopiaa nykyurheiluseuroille.

Itse koen, että seuran sisäisen hengen parantaminen helpottaisi seuratyöskentelyä. Kun seurassa on turvallinen ilmapiiri, siellä uskaltaa ottaa asioita esille ja keskustella asioista. Kun seuran sisällä uskaltaa puhua negatiivisista aiheista turvallisesti, niin se helpottaa paljon jokaisen päivittäistä työtä.

Toinen asia mikä helpottaisi seuratoimijoiden työtä olisi yhteistyö. Kun töitä jaettaisiin tasaisesti toimijoiden kesken, ei kukaan kuormittuisi liikaa. Paitsi tietenkin jos henkilöstöä on aivan liian vähän. Usein kuitenkin yksittäisillä ryhmilläkin on monta valmentajaa. Tällöin ryhmissä kannattaisi jakaa rooleja valmentajien kesken.

Kolmas asia mikä näkyy selkeästi seuratyössä, on johdonmukaisuuden puute. Valmennuksen pitäisi olla organisoitua ja johdonmukaista. Usein seuroista puuttuukin henkilö, joka koordinoi seuran valmennustoimintaa. Henkilö, joka varmistaa että kaikki pärjäävät ja hoitavat omat hommansa. Liian usein yksittäiset valmentajat jätetään oman onnensa nojaan tehtäviin, jotka ovat liian haasteelliset heille.

Kyseenalaistakaa mut

Oma käsitykseni oppimisesta on, että sen pitää lähteä oppijasta itsestään. Kuitenkin jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa muiden motivaation löytymiseen. Itse arvostan kovasti filosofi Sokratesta jonka opetustyyli perustui ihmisten kanssa keskusteluun. Sokrates keskusteli tavallisten ihmisten kanssa ja kyseenalaisti heidän vanhoja uskomuksia ja tietoja. Sokrateen tavoitteena ei ollut keskustelukumppanin mollaaminen tai hänelle vastausten antaminen suoraan. Sokrates halusi että keskustelukumppani itse ymmärtäisi asiat ja herättävillä kysymyksillä tähän usein päästiinkin.

Itse haluan tällä blogilla herättää Sokratesmaisesti keskustelua. Haluan saada ihmiset itse ajattelemaan, miten asiat pitäisi olla. En tule antamaan suoria vastauksia, elämästä enkä mistään sitä suuremmastakaan. Tärkeä osa ihmisen motivaatiota ovat kiinnostuksen kohteet ja tunteet. Pyrin teksteillä herättämään myös tunteita ja kärjistämään asioita vahvasti.

Tutoriaaleissa olen saanut vastarannan kiiskin roolin. Kyselen paljon ja haluan aina perustelun muiden ehdotuksiin. Usein kuuluukin ”miksi?”. Koen, että parhaimmat keskustelut tulevatkin niistä tilanteista kun joku perustelee vastauksensa ja mahdollisesti joku eri mieltä oleva siinä vaiheessa herää kertomaan oman kantansa. Eikö oppiminen olekin asioiden kyseenalaistamista?

Kyselemällä voi aktivoida itseään opiskelua varten. Kysymällä oppimisen vastuu siirtyy opettajalta oppijalle. (peda.net 2013). Ennen kysymyksen esittämistä joudut miettimään asiaa. Tämä miettiminen osallistuttaa sinua oppimiseesi.

 Kun kyselet asioista, niin osallistut omaan oppimiseesi. Osallistumalla ymmärrät paremmin oppimasi (Educational Broadcasting Corporation 2004). Vanha sanonta kuvaa tätä hyvin ”kerro minulle niin unohdan, näytä minulle niin  muistan, osallista minut niin ymmärrän” (Educational Broadcasting Corporation 2004).

Nykyaikaisessa oppimiskulttuurissa oppilaan osallistuttaminen on tärkeässä asemassa. Oppimiskäsitys on muuttunut ajan saatossa ja siitä johtuen myös opetus pitäisi organisoida sen mukaan. Opettajan pitäisi toimia enemmän opetuksen ohjaajana kuin määräävänä auktoriteettina. Opettajan tulisi käyttää enemmän sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteistoiminnallisia työtapoja.(Ikonen-Virtanen 2001, 11-14.)

Lähteet

Päivitytty  2013.10.02.osoitteessa: http://peda.net/veraja/kotka/aikuislukio/opo/tenti2/teht2lu.

Luettu 15.10.2013.Educational Broadcasting Corporation 2004. Osoitteessa: http://www.thirteen.org/edonline/concept2class/inquiry/

Ikonen, O, Virtanen, P. 2001. Erilaisia oppijoita, erilaisia lähestymistapoja. Jyväskylä: PS-kustannus.