Olin katsomassa jääkiekkoseuran D-junnejen peliä. Pelissä pelasivat
siis 13 vuotiaat lapset. Aluksi kiinnitin huomiota seuraani katsomossa. Oli
pelaavien junnujen äitejä ja isiä. Vieressäni oli aluksi nainen joka kommentoi
kaikkea mikä pelissä meni vikaan. Hän tuhahteli itsekseen ja haukkui pelin ihan
lyttyyn. Toisella puolellani oli mies joka kommentoi myös kärkkäästi ja
harmitteli kun pojat pelasivat niin huonosti. Toisella puoliajalla viereeni
tuli nainen joka ei selvästikään tiennyt mitään jääkiekosta hän huusi koko ajan
”maali maali, hyvä hyvä” ja kaikki ”lätkä ammattilaisvanhemmat” katsoivat
sivusta ”kuka hullu tuo on”. Kuitenkin naisen kannustus oli koko ajan
positiivista ja toivoa luovaa. Toisella puolellani oli mies joka haukkui joukkueen maalivahdin aivan lyttyyn ja sanoi lopuksi vaimolleen ”en kestä katsoa kun tuo maalivahti
pelaa niin huonosti” ja sitten mies poistui paikalta.
Poikien peli oli vaihtelevaa tasoltaan. Mielestäni pojat
pelasivat kuin apinoiden aikuisia. Hienoja syöttöjä ja maaleja yritettiin.
Ikävä kyllä ne hienot temput tulevat taidon kanssa ja se vielä puuttui. Toinen
asia mitä apinoitiin aikuisilta oli aggressiivisuus. Noin puolet ajasta
ainakin joku istui jäähyaitiossa kampituksesta tai koukkaamisesta. Myös pieniä kärhämiä
vihellyksen jälkeen tapahtui, kun puolustajan oli pakko vähän käydä tönäisemässä
vastustajan hyökkääjää. Ihan niin kuin
aikuiset pelaavat. On pakko myöntää että minua etoi tämä touhu. Omassa
urheilumaailmankuvassani ei ole tilaa tällaiselle aggressiivisuudelle. Ei
aikuisten eikä etenkään lasten maailmassa.
Väkivallan näkyminen aikuisten urheilussa on tuonut
penkkiurheiluun uuden kulttuurin. On ihmisiä jotka tulevat katsomaan
tappeluita. (Lakka 2012). Katsomossa nuoret ja nuoret aikuiset hyväksyvät
yleisemmin väkivaltaiset toimintatavat (Silvenius-Voutilainen 2007, 69). Kun
aikuisten asenne on tämä, niin tietenkin lapset ja nuoret, jotka katsovat
idoleitaan kuin jumalia, ottavat tästä mallia.
Jos aikuisten
toimintaan ei voida puuttua, niin lasten ja nuorten toimintaan pitäisi puuttua
tiukasti. Niiden ainoiden aikuisten, jotka lasten ja nuorten toiminnassa ovat läsnä eli tuomareiden, valmentajien ja vanhempien, tehtävä olisi näyttää esimerkkiä
ja laittaa tällaiset ylilyönnit kuriin.
Valmentajan rooli on ensisijaisen tärkeä lasten ja nuorten arvojen
kehittymisessä(Sulén 2008, 25). Hänen esimerkillä voidaan pitää ei toivottu
käyttäytyminen poissa. Valmentaja luo pelisäännöt pelikentälle ja näin ohjaa
oikeisiin arvoihin. (Rommi 2002, 63)
Lakka, P. 6.9.2012. Kukkahattuilu vai kaukaloväkivalta?
Osoitteessa: http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Kolumnit/2012/09/06/Kukkahattuilu+vai+kaukalov%C3%A4kivalta/2012214042291/68
Sivenius, A,
Voutilainen, M. 2007. KATSOJIEN ASENNOITUMINEN JÄÄKIEKON AGGRESSIIVISEEN
PELITYYLIIN JA SÄÄNTÖRIKKEIDEN HYVÄKSYMISEEN. Jyväskylän yliopisto.
Osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9671/URN_NBN_fi_jyu-2007452.pdf?sequence=1
Rommi, T. 2002. NUORTEN SALIBANDYN PELAAJIEN VALLITSEVAT
ARVOTERI PELITILANTEISSA. Jyväskylän yliopisto. Osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9428/G0000103.pdf?sequence=1
Sulén, L. 2008. KILPAURHEILUN MERKITYKSIÄ NUOREN KASVULLE. Satakunnan
ammattikorkeakoulu. Osoitteessa: http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/2674/2008_sulen_laura.pdf?sequence=1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti